Ärhäkkä nieluvirus
vei Ilarin sairaalaan
Ilari Ämmälä joutui viettämään yhden yön Seinäjoen keskussairaalassa
lokakuun lopulla. Vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen poika joutui lasten
tartuntatautien vuodeosastolle kuumeen ja korkeiden tulehdusarvojen takia.
Ilarin isä Petri Ämmälä käytti poikaansa Seinäjoen Lääkäritalolla
lauantaina, missä lääkäri tutki lapsen. Koska korvatkin olivat terveet,
lääkäri epäili tautia viruksen aiheuttamaksi kuumeeksi.
Illalla Ilarille annettiin lääkärin ohjeen mukaan särkylääkettä. Siitä
huolimatta poika nukkui yönsä erittäin rauhattomasti. Aamulla Petri päätti
viedä pojan tutkittavaksi Seinäjoen terveyskeskukseen.
- Korvatulehdus voi alkaa muutamassa tunnissa ja arvelin,
että pöpö olisi iskenyt yön aikana. Terveyskeskuksessa otettiin verikokeet.
Tulehdusarvot olivat korkeat ja lääkäri päätti lähettää Ilarin sairaalan
yöpäivystykseen tutkittavaksi, Petri selvittää tapahtumien kulkua.
Sairaalassa lastenlääkäri tutki Ilarin. Koska verikokeesta selviävä
tulehdusarvo oli edelleen noin 140, lääkäri passitti Ilarin lasten
tartuntatautien vuodeosastolle. Vuodeosastolla Ilarista otettiin pissanäyte.
Parin tunnin kuluttua selvisi, ettei kyseessä ollut virtsatulehdus.
Tulehduksen syy jäi edelleen epäselväksi.
Virpin kurssille
pääsy vaarantui
Ilarin sairastuminen aiheutti erityistä päänvaivaa lapsen äidille Virpi
Kupiainen-Ämmälälle, jonka oli tarkoitus lähteä poikansa
sairaalaan joutumispäivänä Helsinkiin viikon kestävälle ammattikurssille.
Petri aikoi työskennellä saman viikon ajan Reaktor Innovationsin Helsingin
konttorissa. Aurora ja Ilari olivat menossa mummille hoitoon.
|

Ilari Ämmälä yöpyi sairaalassa, missä häntä tutkittiin kohonneiden
tulehdusarvojen takia.
- Pojan sairaalaan joutuminen sekoitti pakan ja ilmoitin, etten
pääsekään kurssille tai että saavun kurssille muutaman päivän myöhässä.
En olisi halunnut jättää lasta sairaalaan ilman äitiä, mutta en liioin
halunnut jättää kurssia väliin. Olin saanut kurssia varten apurahan,
jota voin hakea seuraavan kerran vasta kolmen vuoden kuluttua.
Koska Ilarin tilanne ei vaikuttanut vakavalta, Ämmälät päättivät
lähteä aamujunalla kohti Helsinkiä. Ilarin turvaksi sairaalaan riensi
Liisa-mummi.
- Päätöksen jälkeen tunsin itseni aika huonoksi vanhemmaksi, mutta
hoitajat vakuuttelivat, ettei Ilarilla ole hätää ja lupasivat pitää
pojasta hyvää huolta. Itsekin olin melkein varma, että hyväkuntoiselta
vaikuttava poika pääsisi aamulla kotiin.
Näin myös kävi, sillä aamulla otetuista verikokeista selvisi, että
tulehdusarvot olivat laskeneet selvästi. Kierroksella oleva lääkäri
huomasi pojan kurkussa rakkuloita ja kuumeen syyksi alkoi varmistua
nielussa oleva virustulehdus. Koska viruksiin eivät lääkkeet tepsi,
Ilari kotiutettiin pelkän kipulääkereseptin kera. Pojan terveydentila
kontrolloitiin parin päivän päästä terveyskeskuksessa, missä
tulehdusarvojen todettiin laskeneen melkein normaaleiksi. |